Mainos

Keskusta vaatii poliitikolta selvitystä WinCapita-yhteyksistä

Keskusrikospoliisin tutkima WinCapita-sijoitusklubi kuohuttaa keskisuomalaisen Konneveden kunnan politiikassa. Keskustan valtuustoryhmä vaatii kunnanhallituksen puheenjohtajalta Pekka Pynnöseltä (kesk.) selvityksen hänen yhteyksistään klubiin.

- Pynnönen ei ole vielä selvittänyt asiaa, valtuustoryhmän puheenjohtaja Jouko Salonen (kesk.) kertoo.

Epäilyt kunnallisneuvoksen sekaantumisesta klubin toimintaan heräsivät kolmisen viikkoa sitten, kun hänen puolisonsa Ritva Pynnönen puolusti sijoitusklubin toimintaa julkisesti. Emäntä Ritva Pynnönen kertoi Keskisuomalaisen haastattelussa olevansa klubin jäsen ja värvänneensä muita mukaan klubiin.

Pynnönen kiistää sijoittaneensa WinCapitaan

Tähän asti julkisuudessa puolisonsa puheista vaiennut Pekka Pynnönen kiistää nyt omat yhteytensä rikostutkinnassa olevaan sijoitusklubiin. Pynnönen painottaa MTV:n Uutisille, että kyse on vain hänen puolisonsa tekemisistä.

- Väitteet omasta osallisuudestani ovat virheellisiä. Minä en ole koskaan ollut WinCapitassa sijoittajana enkä näin ollen ole tietenkään sponsoroinut ketään klubiin. Olisin odottanut tässä medialta vähän rauhallisempaa ulostuloa.

Pekka Pynnönen myöntää, ettei vaimon WinCapita-jäsenyys tullut yllätyksenä.

- Totta kai talossa puhutaan asioita ja tämäkin on ollut tiedossa.

Pynnönen vakuuttaa aikovansa selvittää asian myös kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.

WinCapita sotkee kunnallisvaalityötä

Valtuustoryhmän puheenjohtajan Jouko Salosenmukaan seuraava ajankohta, jolloin asiaa voidaan käsitellä, on ensi tiistaina. Salonen painottaa, että pelkkä jäsenyyden kiistäminen ei riitä puolueelle, vaan WinCapita-yhteydet on selvitettävä perinpohjaisesti.

- Kyse on ensisijaisesti puolueen uskottavuudesta. Erityisen ikävä tilanne on tulevien kunnallisvaalien kannalta. Jos paikkakunnalla hyvin tunnettu vaikuttaja yhdistetään edes huhuissa tällaiseen toimintaan, lähtökohta vaalityöhön ei tietenkään ole hyvä.

Salosen mukaan ratkaisu esimerkiksi puheenjohtajan tehtävän suhteen on ensisijaisesti Pynnösen itsensä käsissä.

Viime viikolla Pynnönen ilmoitti luopuvansa Konneveden Osuuspankin hallituksen varapuheenjohtajan tehtävästä.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.