Mainos

Kiinniotto vuosien takaisessa mysteerisurmassa: Nokialaismies kuulusteltiin, mutta päästettiin vapaaksi

Poliisi on tehnyt viikonloppuna kiinnioton liittyen Nokialla parikymmentä vuotta sitten tapahtuneeseen henkirikokseen.

Kiinniotettuna oli noin 50-vuotias nokialaismies ja häntä kuulusteltiin epäillyn asemassa nuoriso-ohjaaja Markku Mallatin tappoon liittyen. Hänet on nyt vapautettu.

Jutun tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Jari Kinnusen mukaan poliisi tekee hänen osaltaan vielä tarkistuksia.

– Kyllä hän edelleen on epäillyn asemassa. Tämä on ollut tutkinnassa päälinjamme. Pian pitää tehdä päätöksiä, jatkuuko tilanne tällaisena, Kinnunen kertoo.

Sisä-Suomen poliisi Tampereella avasi Nokian kaupunginvaltuutettunakin tunnetun Mallatin (vihr.) henkirikostutkinnan uudestaan vuonna 2013. Mallat kuoli rikoksen uhrina Nokialla Koskenmäen koulun läheisyydessä 5.4. 1996. Poliisi tutkii asiaa tappona.

Kinnusen mukaan 50-vuotiaan epäillyn lisäksi poliisi tekee tarkistuksia myös muiden sellaisten henkilöiden keskuudessa, jotka askunnauivat lähellä Mallatin löytöpaikkaa vuonna 1996 tai olivat muuten yhteydessä Mallatiin.

– Vanhoissa rikosjutuissa on tehtävä niin, että kaikki kiinnostava selvitetään ja kirjan kannet laitetaan kiinni vasta sen jälkeen, Kinnunen sanoo.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.