Mainos

Kiinteistövälittäjälle syytteet useista talousrikoksista

Porvoossa asuntojen huippuvälittäjää syytetään useista talousrikoksista.

Porvoon ympäristössä "laadukkaiden kerros- ja rivitalohuoneistojen sekä kiinteistöjen myyntiin" keskittynyttä kiinteistövälittäjää vastaan on nostettu syytteet kahdesta törkeästä veropetoksesta sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta.

Asia tuli poliisin tutkittavaksi verottajan ilmoituksen perusteella. Epäillyt petokset tapahtuivat vuosina 2003-2009.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. Lehden mukaan välittäjä olisi huijannut verottajaa ohjaamalla välityspalkkioita tileille, joista verottajalla ei ollut tietoa. Välittäjän epäillään liittäneen lisäksi henkilökohtaisia kulujaan yrityksensä kirjanpitoon. Iltalehden mukaan rikoksista saatu taloudellinen hyöty voi nousta noin 700 000 euroon.

Kihlakunnansyyttäjä Katja Kyrön mukaan asian käsittely alkaa Porvoon käräjäoikeudessa joko joulukuussa tai ensi vuoden helmikuussa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.