Mainos

KKO keskeytti Jippiin ex-pomojen vankilatuomiot

Internetyhtiö Jippiin entiset johtajat ovat päässeet vapaalle jalalle. Korkein oikeus (KKO) määräsi tänään, ettei hovioikeuden tuomitsemaa vankeustuomiota saa panna toistaiseksi täytäntöön.

Helsingin hovioikeus tuomitsi vuosi sitten yhtiön entiselle toimitusjohtajalle ja hallituksen entiselle puheenjohtajalle pari vuotta ehdotonta vankeutta pörssirikoksista. KKO ei antanut valituslupaa.

Ylen mukaan miehet olivat olleet huhtikuusta saakka vankilassa. Vankilan ovet avautuivat heti KKO:n päätöksen jälkeen.

Miehet hakivat myös tuomioidensa purkua, mutta purkuasiaa ei ole vielä ratkaistu. Hakemusta perusteltiin sillä, että yksi hovioikeuden tuomareista olisi aikoinaan ollut esteellinen käsittelemään juttua.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.