Mainos

"Klassinen kultajuoksu" muuttui mukiloinniksi – 3,5 vuoden tuomio

Mies tuomittiin keskiviikkona 3,5 vuoden vankeuteen Helsingin toukokuisista koruryöstöistä. Helsingin käräjäoikeuden mukaan mies ryösti samana päivänä kaksi kultasepänliikettä. Toisessa liikkeessä hän uhkaili sorkkaraudalla, toisessa löi naismyyjää useasti nyrkillä päähän.  

Rami Ilari Rantanen tuomittiin muun muassa törkeästä ryöstöstä, ryöstöstä ja pahoinpitelystä.  

Hän oli päässyt vankilasta muutama päivä aiemmin. Mies kertoi oikeudelle muistikuviensa olevan katkonaisia, koska hän oli ottanut tekopäivän aamuna lääkkeitä ja alkoholia.  

Oikeuden mukaan mies vei toisesta liikkeestä koruja 28 000 euron ja toisesta 17 000 euron arvosta. Poliisi on kertonut, että iso osa saaliista on kateissa. Mieheltä löytyi kolme ketjua ja kindermuna. Sen sisään hän oli piilottanut ketjuja ja valokuvia niistä.  

Mies on tuomittu aiemminkin ryöstöistä.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.