Mainos

Klaukkalan taposta epäilty kiinni – kaksi viikkoa karkuteillä

Klaukkalan taposta epäilty ja etsintäkuulutettu Kari Dietrich on jäänyt kiinni, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

Poliisin mukaan mies jäi kiinni eilen illalla Helsingissä poliisin toiminnan tuloksena.

Dietrichin epäillään liittyvän kaksi viikkoa sitten kuolleena löydetyn miehen surmaamiseen. Hänellä on poliisin mukaan vakavaa väkivaltarikostaustaa.

Henkirikoksesta epäiltyjä on poliisin mukaan kaksi. Toinen heistä vangittiin jo aiemmin, ja tiistaina kiinnijäänyt on pidätettynä. 

Viranomaiset löysivät viime kuussa 47-vuotiaan turkulaismiehen kuolleena asunnosta Klaukkalan Suopolulla. Uhrista löytyi merkkejä ulkoisesta väkivallasta, ja poliisi tutkii juttua tappona.

Tutkinnan alussa poliisilla oli kiinni useita ihmisiä, mutta heidät on yhtä lukuun ottamatta päästetty vapaaksi.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.