Mainos

Klaukkalan vauvamurhat oikeuteen, MTV3.fi seuraa tapahtumia paikan päällä

Klaukkalan viimekesäisten vauvamurhien käräjäkäsittely alkaa Hyvinkään käräjäoikeudessa huomenna.

Kahden vastasyntyneen vauvansa murhasta syytetään virolaisäitiä. Hän on kiistänyt henkirikosepäilyt.

Keskusrikospoliisi löysi viime vuoden lokakuussa kaksi vauvaa kuolleina kotietsinnän yhteydessä Nurmijärven Klaukkalassa Uudellamaalla. Kotietsintä liittyi muuhun rikostutkintaan.

Toinen vauva löytyi yksityisasunnosta, toinen joutomaalta muutaman kilometrin päästä Klaukkalan keskustasta. Kaksoset olivat kuolleet kesäkuun loppupuolella.

Poliisi on kertonut, ettei esitutkinnassa löytynyt viitteitä siitä, että kukaan muu kuin virolaisäiti olisi tiennyt vauvoista. Esitutkinnassa esille tulleiden seikkojen perusteella tekoon ovat saattaneet johtaa taloudelliset ja sosiaaliset seikat.

Asian tutkinnassa on kuultu lukuisia henkilöitä sekä Suomessa että Virossa.

Tapauksen pääkäsittely alkaa keskiviikkona aamulla kello 09.00. Rikoksesta epäiltyä virolaisäitiä on tarkoitus kuulla iltapäivällä.

Oikeuskäsittelyyn on varattu yhteensä neljä päivää. Viimeinen käsittelypäivä on ensi maanantaina. MTV3 Uutiset seuraa oikeudenkäynnin alkua paikan päältä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.