Mainos

Kohutodistaja ei paljasta syytä vetäytymiseensä Auer-jutusta

Syyttäjän todistajakseen aiemmin nimeämä Keijo Ahorinta ei kerro syytä jättäytymiseensä pois Anneli Auerin oikeudenkäynnistä. Eläkkeellä olevan erityisopettajan oli määrä todistaa oikeudessa saatananpalvonnan asiantuntijana.

Aiheeseen liittyen oikeudessa kuullaan syyskuun lopulla puolustuksen todistajaksi nimeämää teologian tohtoria.

Ahorinta vahvistaa MTV3 Uutisille, että päätös hänen todistuksensa pois jättämisestä tehtiin yhteisymmärryksessä syyttäjän ja Auerin puolustuksen kanssa.

– Olen päättänyt jättäytyä jutusta tässä vaiheessa. En kommentoi asiaa mitenkään, Ahorinta toteaa.

Ahorinta kuitenkin sanoo, ettei häneen julkisuudessa kohdistuneella kärkkäällä arvostelulla ollut vaikutusta päätökseen.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.