Mainos

Koirien salakuljetukselle julma loppu – sairaita pentuja oli lopetettava

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 36-vuotiaan naisen ehdolliseen vankeusrangaistukseen koiranpentujen salakuljetuksesta ja niiden edelleen myymisestä.

Nainen toi Virosta kaikkiaan 16 koiraa vuosien 2012-2014 välisenä aikana. Tuontiedellytykset eivät kuitenkaan täyttyneet, sillä pentuja ei ollut tunnistusmerkitty, niiltä puuttui tarvittavat passit eikä esimerkiksi rokotuksista tai loishäädöistä ollut huolehdittu.

Käräjäoikeuden käsittelemässä jutussa oli kaikkiaan viisi asianomistajaa, joille nainen oli myynyt pentuja 350 euron hintaan. Kolme pennuista osoittautui vakavasti sairaiksi ja ne täytyi lopettaa. 

Ostajien mukaan nainen oli salannut pentujen maahantuontiin liittyvät puutteellisuudet, vääristellyt niiden terveydentilaa ja esittänyt harhaanjohtavaa tietoa henkilöllisyydestään.

Osalle ostajista nainen oli valehdellut myös pentujen alkuperän ja esittänyt väärennöksen lääkärintodistuksesta. Väärennökset oli tehty kahden pääkaupunkiseudulla toimivan eläinlääkäriaseman nimiin.

Ei korvauksia henkisestä kärsimyksestä

Oikeudessa nainen myönsi myyneensä koirat ja sen, ettei ollut antanut niistä tarvittavia tietoja ostajille. Salakuljetussyytteet hän kuitenkin kiisti. Hänen mukaansa hänelle oli ehdotettu koirien myymistä Suomessa ja ehdotuksen tehnyt nainen oli vakuuttanut koirien olevan rokotettuja.

Lisäksi ehdotuksen tekijä oli kertonut, että pentujen myynti Suomessa on sallittua, eikä nainen ollut enää ottanut asiasta tarkemmin selvää. Hän myös katsoi, ettei voinut syyllistyä salakuljetukseen, koska oli noutanut koirat satamasta.

Oikeuden mukaan naista on pidettävä maahantuojana, vaikka hän ei konkreettisesti koiria Virosta hakenutkaan. Hän oli kuitenkin ollut jatkuvasti yhteydessä niihin tahoihin, jotka koirien kuljetuksesta vastasivat.

Oikeus päätyi tuomitsemaan naisen neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen salakuljetuksesta, petoksista ja väärennyksistä, koska toiminta on ollut laajaa ja suunnitelmallista. Lisäksi oikeus piti erityisen moitittavana sitä, ettei koiria ollut rokotettu raivotaudin varalta.

Koirien ostajille nainen joutuu korvaamaan esimerkiksi niiden lopettamisesta aiheutuneet vahingot, mutta henkisestä kärsimyksestä esitetyt vaatimukset hylättiin. Oikeus katsoi, että vaikka koirien lopettamisesta aiheutui omistajille harmia ja pahaa mieltä, ei nainen ollut tätä kärsimystä pyrkinyt aiheuttamaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.