Mainos

Kokkeja kyykyttänyt Ideaparkin ravintoloitsija sai ehdollista

Ruoka-annosten myyntiä ohi kirjanpidon. Seitsenpäiväisten työviikkojen teettämistä mitätöntä korvausta vastaan. Tiskin alta maksettuja palkkoja.

Pirkanmaan käräjäoikeus totesi Lempäälän Ideaparkissa sijainneen kiinalaisravintolan omistaneen miehen ja päällikköasemassa toimineen naisen syylliseksi talousrikoksiin sekä kiskonnantapaiseen työsyrjintään. Oikeuden mukaan kielitaidottomia ja oikeuksistaan tietämättömiä työntekijöitä kyykytettiin ja veroja jätettiin maksamatta kolmen ja puolen vuoden ajan.

Käräjäoikeus langetti ravintolan omistaneelle kiinalaismiehelle vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Esimiesasemassa toiminut nainen sai hänkin ehdollista vuoden ja kaksi kuukautta. Molemmat olivat jutun poliisitutkinnan aikana vangittuna yli neljä kuukautta.

Kihlakunnansyyttäjät Leena Koivuniemi ja Kirsi Kännö vaativat molemmille oikeudessa vankilatuomiota.

Kaksikolle vaadituista korvauksista oikeus oli syyttäjien kanssa yhtä mieltä. Maksettavaa kertyi yli 300 000 euroa, josta ravintolan työntekijöille kuuluu 59 000 euroa.

Lisäksi kaksikon on maksettava yhteisvastuullisesti valtiolle 126 000 euroa rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä. Esitutkinnassa tuli ilmi, että pahiten riistetty ravintolan nuori kokki oli ehtinyt ennen rikostutkinnan alkamista matkustaa takaisin Kiinaan, eikä häntä tavoitettu vaatimaan hänelle kuuluvaa lähes 100 000 euroa. Lisäksi yksi asianomistajista jätti korvaukset vaatimatta.

Verottajalle kaksikon on korvattava verorästejä 112 000 euroa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.