Mainos

Kokkolan kotiäänestys käräjille

Kaksi kokkolalaista vaalivirkailijaa joutuu käräjäoikeuteen kotiäänestysjupakan vuoksi. Toista vaalivirkailijaa syytetään vaalituloksen vääristämisestä ja toista virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Sanomalehti Keskipohjanmaan mukaan juttu koskee vuoden takaisten eduskuntavaalien aikaista kotiäänestystä. Kotonaan äänestänyt mies kertoi, että toinen vaalivirkailija repi äänestyslipun, koska siihen oli kirjoitettu väärä numero.

Asiaa selvittäneen Kokkolan keskusvaalilautakunnan mukaan kyseisen kotiäänestyksen yhteydessä ei tapahtunut äänestäjän painostamista eikä äänestys ollut muutenkaan tapahtunut virheellisessä järjestyksessä. Keskusvaalilautakunnan mukaan tapaus ei antanut aihetta jatkotoimenpiteisiin.

Kokoomuksen Kokkolan kunnallisjärjestö ja Perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piiri jättivät asiasta kuitenkin tutkintapyynnön poliisille. Tämä johti viime huhtikuussa syyteharkintaan ja sittemmin syytteiden nostoon.

Kokkolan käräjäoikeus käsittelee juttua 8. huhtikuuta.

Vaalituloksen vääristämisestä on rangaistuksena sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.