Mainos

Kokkolassa tuhopolttoepäily

Poliisi tutkii asuntolassa Kokkolassa tänä aamuna syttynyttä tulipaloa tuhotyönä. Keski-Pohjanmaan poliisin mukaan on mahdollista, että palo sytytettiin tahallaan.

Hälytys palosta tuli aamulla kello 5.30. Päivystävän palomestarin mukaan palo oli saanut alkunsa rappukäytävässä. Tuli oli lähellä levitä kaksikerroksisen asuntolan kuuteen asuntoon, mutta pelastusyksiköt saivat palon nopeasti rajattua käytävään.

Yksi savua hengittänyt asukas vietiin sairaalaan. Kaksi asukasta pelastautui talon katolle, josta heidät tuotiin alas tikkailla. Muut asukkaat päästettiin ulos asunnoistaan rappukäytävän savutuuletuksen jälkeen.

Palomestarin mukaan kyseessä on alkoholistien asuntola, jonka asukkaat ovat yli 50-vuotiaita. Samassa rakennuksessa oleva nuorisotalo ei kärsinyt tulipalossa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.