Mainos

Kolme ihmistä silminnäkijänä yöllisessä puukotuksessa – poliisi pyytää yhteydenottoja

Keski-ikäinen mies sai vakavia vammoja, kun häntä puukotettiin Lappeenrannan keskustassa lauantain vastaisena yönä. Puukotus tapahtui poliisin mukaan Raatihuoneen puistossa.  

Puukotetulla 46-vuotiaalla miehellä ei ole enää välitöntä hengenvaaraa.  

Poliisin mukaan rikospaikalta poistui Yhdyskadun suuntaan kaksi parikymppistä miestä, joita epäillään teosta. Toinen oli pukeutunut tummaan, mahdollisesti nahkaiseen takkiin sekä tummiin housuihin. Myös hänen hiuksensa olivat tummat.  
Epäillyistä toisella oli yllään vaalea huppari ja farkut sekä päässään tumma pipo.  

Poliisi kertoo, että puukotuksella oli ainakin kolme silminnäkijää, joiden havaintoja kaivataan. Kaikki tiedot tapahtuneesta voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen numeroon 0504479574.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.