Mainos

Kolme loukkaantui kolarissa Vantaalla

Kolme ihmistä loukkaantui kahden henkilöauton kolarissa nelostiellä Vantaalla tänään iltapäivällä.

Vantaan poliisin mukaan autot osuivat toisiinsa moottoritiellä pohjoiseen johtavalla kaistalla Koivukylän liittymän kohdalla. Ohituskaistalta takaisin oikealle kaistalle palannut auto osui oikeaa kaistaa kulkeneen auton keulaan, ajautui törmäyksen voimasta ulos tieltä ja osui puuhun.

Puuhun törmänneessä autossa oli kolme henkilöä, jotka vietiin tarkastuttamaan vammansa. Toisessa autossa olleet kaksi henkilöä eivät loukkaantuneet.

Onnettomuus sattui ruuhka-aikaan puoli viideltä iltapäivällä ja haittasi liikennettä puolen tunnin ajan, jolloin tapahtumapaikalla oli käytössä vain yksi kaista.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.