Mainos

Kolme neljästä Oulun puukotuksen uhrista pääsi kotiin

Oulun koulupuukotuksen uhrit ovat toipumassa vammoistaan.

Poliisin mukaan kolme uhreista on jo päässyt pois sairaalasta, kaksi heistä tänään. Sairaalassa on vielä yksi uhri. Kaikkien vammat ovat olleet hengenvaarallisia.

16-vuotias poika on kuulustelussa myöntänyt teon.

Rikoskomisario Petri Savelan mukaan poika on kertonut suunnitelleensa tekoa joitakin viikkoja. Viime torstai valikoitui tekopäiväksi lähinnä sattumalta, tekoajankohdalle ei ole löytynyt tiettyä syytä.

Poliisin mukaan poika on kuulustelussa kertonut, että hän ei ole halunnut kenenkään kuolevan.

– Alustavasti hän on sanonut, että ei ollut tappamisen tarkoitusta, Savela sanoo.

Poliisi jatkaa puukotuksesta epäillyn 16-vuotiaan pojan kuulusteluja. Myös todistajien ja asianomistajien kuulemiset jatkuvat.

Oulun käräjäoikeus vangitsi pojan perjantaina todennäköisin syin epäiltynä neljästä murhan yrityksestä.

Myllytullin ammattiopistolla puukotettiin viime viikolla neljää henkilöä kesken koulupäivän.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.