Mainos

Kolme tyttöä pahoinpiteli 12-vuotiaan tytön Helsingin ydinkeskustassa

Kolme tyttöä pahoinpiteli eilen iltapäivällä 12-vuotiaan tytön Helsingin ydinkeskustassa.

Poliisi sai Lasipalatsin kulmalla tapahtuneesta pahoinpitelystä hälytyksen puoli kuuden aikaan. Paikalle mennyt poliisipartio havaitsi pahoinpitelyn kohteeksi joutuneen tytön makaavan maassa. Hoitohenkilökunta antoi tytölle tässä vaiheessa jo hoitoa, ja tyttö siirrettiin ambulanssiin.

Pahoinpitelyn silminnäkijät kertoivat poliiseille, että kolme tyttöä olivat alkaneet pahoinpidellä tyttöä. Todistajien mukaan tyttöä oli tönitty, revitty ja kaadettu maahan. Maassa tyttöä oli potkittu pään seudulle ja keskivartaloon.

Tapaus sattui poliisin mukaan niin nopeasti, etteivät silminnäkijät ehtineet puuttua siihen.

Pahoinpitelyn jälkeen tekijät lähtivät pakoon kohti Kampin kauppakeskusta.

12-vuotias tyttö oli tajuissaan pahoinpitelyn jälkeen. Tyttö kertoi poliisipartiolle, ettei osannut kertoa tarkkaa syytä, miksi kolmikko kävi hänen kimppuunsa. Hän kertoi niskansa kipeytyneen, kun yksi potku osui niskaan. Kaikkiaan tyttö kertoi, että häntä potkaistiin kolme kertaa pään seudulle.

Ambulanssi vei tytön sairaalaan tarkastettavaksi, ja poliisit soittivat tytön isälle.

Rikosylikomisario Mika Myöhänen kertoi, että tekijät ovat erittäin todennäköisesti alle 15-vuotiaita. Tällöin tekijät eivät olisi rikosoikeudellisessa vastuussa teosta, ja loppuselvittely siirtyy sosiaaliviranomaisille.

Poliisi ei vielä ole tavoittanut tekijöitä, mutta sillä on alustava tieto ainakin osasta tekijöistä. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.