Mainos

Kolmelle murhasyytteet Mikkelin miestaposta

Maaliskuisesta miestaposta Mikkelissä luettiin syyte murhasta kolmelle henkilölle tiistaina Mikkelin käräjäoikeudessa. Lisäksi syyttäjä vaati rangaistusta hautarauhan rikkomisesta.

Syytettyinä on kaksi miestä ja nainen. Syyttäjä katsoi, että uhri oli houkuteltu naisen asuntoon pahoinpitelytarkoituksessa. Tappo tehtiin vakaasti harkiten ja erityisen julmalla tavalla.

Miestä oli pahoinpidelty usean tunnin ajan. Hänen poistumisyrityksensä oli myös estetty. Vammoihinsa kuollut uhri heitettiin lopulta alas parvekkeelta pihamaalle, josta tämä löydettiin seuraavana päivänä.

Yksi syytetyistä myönsi syyllistyneensä tappoon. Muut kielsivät osallisuutensa muilta osin kuin vainajan heittämiseen parvekkeelta.

Käräjäoikeus jatkaa jutun käsittelyä keskiviikkona.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.