Mainos

Kommentti: Tapaus Auer paljastaa karun totuuden oikeusjärjestelmästä

Joulukuinen iltapäivä viime vuonna oli harmaa. Odottelimme Satakunnan Kansan toimittajan Harri Aallon kanssa päätöstä Satakunnan käräjäoikeuden ankeassa kansliassa.

Usein rikosjuttujen oikeudenkäynneissä voi aika hyvin ennakoida päätöksen, mutta Auerin tapauksessa vaihtoehdot olivat aidosti auki. Käräjäoikeus saattaisi kallistua yhtä hyvin syyllisyyteen kuin syyttömyyteen, ajattelin tuolloin.

Päätös oli varsin paksu paperinippu. Tuomiolauselmasta oli helppo lukea heti, että Anneli Auer tuomittiin murhasta elinkautiseen. Se ei herättänyt minussa mitään tunteita. Mutta kun seuraavaksi huomasin maininnan äänestysratkaisusta, se hämmensi.

Äänestyspäätös oli oikeastaan se, mitä ennakkoon pelättiin eniten. Siitä sekunnista oli selvää, että juttua puitaisiin taas uudestaan. Satakunnan käräjäoikeuden ratkaisu jäisi vain välipäätökseksi.

Tarkemmin päätöstä lukiessa selvisi sekin, että Auerin syylliseksi katsoneet kaksi tuomaria perustelivat oman kantansa eri tavalla. Yhteistä niille oli se, että kumpikin totesi Auerin olevan ainoa mahdollinen tekijä ja siksi syyllinen. Vähemmistöön jäänyt tuomari ei puolestaan kyennyt sulkemaan mahdollisuutta ulkopuolisesta tekijästä pois.

Tähän mennessä juttua on käsitellyt yhdeksän tuomaria kolmessa eri oikeudenkäynnissä. Heistä neljä on pitänyt Aueria syyllisenä, viisi syyttömänä.

Tapaus kertoo karua kieltä koko oikeusjärjestelmästä.

Esimerkiksi poliisi teki rikospaikkatutkinnassa virheitä. Alkuvaiheen tutkinnanjohtaja myös tuomittiin virkavirheestä hänen manipuloituaan esitutkintaa. Keskusrikospoliisin laboratoriokin mokasi, kun se ei tunnistanut oman tutkijansa keskeiseen todisteeseen jättämää dna:ta.

Puhtain paperein eivät selviä syyttäjätkään, jotka muun muassa vetosivat korkeimman oikeuden valituskirjelmässä saatananpalvontaakin, mutta sitten jättivät tällaiset väitteet käräjäoikeudessa pois.

Koko käsittely on ollut tolkuttoman hidasta. Vuonna 2006 tapahtunutta murhaa käsitellään edelleen kahdeksan vuotta myöhemmin. Auer on ollut nyt epäiltynä viisi vuotta.

Ottamatta kantaa tapauksen lopputulokseen Tapaus Auer paljastaa, että suomalainen oikeusjärjestelmä on tehoton ja myös virheherkkä.

Auerin oikeudenkäynti - osa 4 alkaa tänään Vaasan hovioikeudessa. Mitään sinänsä uutta ei ole tiedossa ja jutussa puidaan nyt uudestaan samat todisteet kuin edellisessä oikeudenkäynnissä.  Jo vuoden takaisessa oikeudenkäynnissä syyttäjän ja puolustuksen osalta oli ilmassa kyllästymisen merkkejä.

Toki on syytä muistaa, että Auer-jutussa on aina tullut uusia käänteitä, kun niitä on vähiten osattu odottaa.

Anna Zareff
Anna Zareff
Mikko Kormilainen
Mikko Kormilainen

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.