Mainos

Korkein oikeus korotti Ylen laskua terrorismijutussa

Korkein oikeus on korottanut Yleisradion ja sen toimittajien laskua MOT-ohjelmaan liittyvässä kunnianloukkausjutussa.

Ylen edustajien pitää maksaa yhteensä 20 000 euron kärsimyskorvaukset kurdimiehille, jotka joutuivat törkeän kunnianloukkauksen kohteeksi. Hovioikeudessa ja käräjillä summa oli 8000 euroa. MOT:n juttu vihjasi valheellisesti Turun kurdien terrorismiyhteyksistä.

MOT kertoi syyskuussa 2005, että kolme turkulaista kurdimiestä oli pidätetty aiemmin Irakissa epäiltynä islamistisesta jihadista eli pyhästä sodasta. Heidät päästettiin myöhemmin vapaiksi.

Ohjelmasta saattoi ymmärtää, että miehet kuuluisivat Turussa toimivaan terrorismia tukevaan tai siihen myönteisesti suhtautuvaan ryhmään. Ryhmän vihjattiin keräävän ja toimittavan rahaa Irakiin aseiden ja räjähteiden hankintaan.

Korkein oikeus katsoi samoin kuin hovioikeus, että Ylen toimittaja ja vastaava toimittaja syyllistyivät kolmeen törkeään kunnianloukkaukseen. Molemmat saivat 70 päiväsakkoa.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.