Mainos

Kotiavustaja myi entiseltä lotalta varastetut korut romaneille Itäkeskuksessa

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 51-vuotiaan kotiavustajan törkeästä varkaudesta. Avustaja vei iäkkäältä uhrilta koruja sekä myös tämän Lotta-neulan ja -kurssimerkin.

Aiemminkin varkauksista tuomittu nainen sanoi myyneensä korut romaneille Itäkeskuksessa.

Rikokset tapahtuivat 2011-2012.

Noin 90-vuotias kruunuhakalaisrouva oli ensin loppuvuodesta 2011 huomannut kolmen ranneketjunsa kadonneen. Hän etsi niitä asunnostaan, muttei löytänyt. Rouva oli ajatellut, että oli itse hukannut korut.

Seuraavaksi katosi Cartierin valkokultakoru ja tämän jälkeen täyskultainen sormus. Pikkuhiljaa rouva yhdisti korujen katoamisen kotiavustajan käynteihin. Joka käynnin jälkeen katosi jotain.

Siivooja kävi sotainvalidijärjestön kautta noin joka kolmas viikko.

"Vapiseva tunnustus"

Elokuussa 2012 rouva oli päättänyt puuttua asiaan ja kutsunut tyttärensä ja tämän miehen paikalle. Kotiavustaja oli siivoamassa, kun rouva kutsui hänet olohuoneeseen. 51-vuotias oli vapissut ja tunnustanut asian.

Paikalla ollut tytär kertoi avustajan ensin kieltäneen, mutta lopulta vaikeroinut, kiemurrellut ja huokaillut sekä tunnustanut.

Rouva tarjosi avustajalle mahdollisuutta palauttaa korut, jonka tämä oli luvannutkin.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Tuhansien eurojen korut

Koruja oli kadonnut toistakymmentä, yhteensä 8500 euron arvosta. Tämän lisäksi rouvalta oli varastettu tunnearvoltaan arvokkaita Lotta-merkkejä, mottikirves ja koulun urheilumerkkejä.

Entinen lotta kertoi oikeudessa hävittäneensä korun vain kerran elämässään eli päivänä, jona talvisota alkoi.

Tyttären mukaan Lotta-esineet olivat äidille erityisen tärkeitä.

Oikeudessa koti-avustaja tunnusti anastaneensa ensimmäiset korut syksyllä 2011. Varkauksia oli hänen mukaansa tapahtunut kahdesti. Panttilainaamossa koruista oli tarjottu 1800 euroa. Sinne hän ei niitä myynyt, vaan tuntemattomille romaneille Itäkeskuksessa. Hinta oli sama 1800 euroa.

Oikeus: Törkeä teko

Oikeus piti varkautta törkeänä, koska siinä käytettiin hyväksi korkeaa ikää, naisen sairautta ja luottamusta.

Kotiavustaja oli aiemmin tuomittu omaisuusrikoksista kolmasti ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus päätteli ensin, että rangaistuksen on nyt oltava ehdoton, mutta muunsi sen kuitenkin 140 tunnin yhdyskuntapalvelukseksi.

Käräjäoikeus katsoi vakuutusyhtiö Pohjolan korvanneen rouvalle koruista liian vähän. 51-vuotias määrättiin maksamaan rouvalle 1500 euroa ja vakuutusyhtiölle rouvalle jo maksetut 6150 euroa.

Kadonneiden lotta- ja koulumerkkien hinnaksi oikeus arvioi 200 euroa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.