Mainos

Kotibileet riistäytyivät hallinnasta - kutsumattomat vieraat sotkivat ja varastivat

Yhdeksälle nuorelle tarkoitetut juhlat päättyivät ikävästi viime lauantaina Varsinais-Suomen Kaarinassa, kun paikalle saapui suuri joukko kutsumattomia vieraita.

Poliisin mukaan yhden nuoren kotiin oli kutsuttu yhdeksän nuorta, mutta paikalle ilmaantui yllättäen noin sata kutsumatonta vierasta. Osa heistä aiheutti asunnolle tuhoja muun muassa syljeskelemällä nuuskaa sisällä ja läikyttämällä alkoholia ympäriinsä.

Asunnosta vietiin lisäksi erilaisia koruja, joiden arvo oli lähes tuhat euroa.

Poliisi muistuttaa, että nuoria ei pitäisi jättää juhlimaan ilman valvontaa. Tieto leviää nykyisin nopeasti sosiaalisen median välityksellä, ja tilanne riistäytyy helposti hallinnasta, kun paikalle saapuu kutsumattomia vieraita.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.