Mainos

Kotkassa poliisioperaatio – henkilöauton ikkunaan ammuttiin luoti

Kotkassa poliisi sai ilmoituksen hätäkeskuksen kautta noin puolen päivän aikaan, että Karhulan torilla olleseen autoon oli ammuttu.

Auton ikkuna oli mennyt rikki luodin iskusta.

Kaakkois-Suomen poliisista vahvistetaan, että poliisipartio oli paikalla.

– Reikä ikkunassa täsmää siihen, että sitä on ammuttu pienikaliiberisella aseella, rikoskomisario Petri Korpisammal kertoo MTV Uutisille.

Kymen Sanomien mukaan autossa oli ollut ihmisiä, kun sitä ammuttiin. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut.

Vielä ei ole varmaa tietoa siitä, mistä luoti on ammuttu, mutta poliisi arvelee, että se voisi olla viereisen talon asunnosta.

– Se on tosin vielä pelkkää spekulaatiota, Korpisammal jatkaa.

Korjattu klo 14:20 auto oli ollut Karhulan torilla ei kerrostalon pihassa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.