Mainos

Koulukiusaamissyytteet nurin käräjäoikeudessa

Turun käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet niin sanotussa koulukiusaamisjutussa. Käräjäoikeuden antama tuomio on ennakkotapaus.

Syyttäjä vaati viidelle Turun ruotsinkielisen Cygnaeuksen alakoulun opetus- ja virkakuntaan kuuluvalle rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska he eivät riittävästi puuttuneet alakoulua käyvän pojan vuosikausia jatkuneeseen kiusaamiseen.

Turun käräjäoikeuden oli tänään antamassaan päätöksessään täysin toista mieltä. Oikeus katsoi, että syytteessä olleet koulun rehtori, kaksi opettajaa sekä kaksi muuta opetustoimen virkamiestä puuttuivat tapaukseen virkavelvollisuuksiensa mukaisesti ja tekivät heidän tehtäviinsä kuuluvat toimenpiteet.

Käräjäoikeus katsoi, että kiusaaminen saatiin juuri näillä toimenpiteillä loppumaan.

Valtion maksettavaksi lankesi kouluväen oikeudenkäyntikulut lähes 37 000 euroa sekä osa asianomistajan oikeudenkäyntilaskusta.

Katso Merita Seppälän raportti Turusta

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.