Mainos

Koulupojalle ehdollista vankeutta pikkutytön raiskauksesta

Raiskaus tapahtui vuosi sitten, kun poika pysäytti pyöräilemässä olleen tytön ja vei tämän läheiseen autiotaloon.

Kauhajoen käräjäoikeus on tuominnut 17-vuotiaan koulupojan ehdolliseen vankeuteen pikkutytön raiskauksesta. Tyttö oli tapauksen sattuessa 8-vuotias.

Raiskaus tapahtui Kauhajoella vuosi sitten tammikuussa. Poika pysäytti kotiin pyöräilemässä olleen tytön ja vei tämän läheiseen autiotaloon. Siellä poika oli ainakin kolme kertaa sukupuoliyhteydessä tytön kanssa.

Käräjäoikeuden mukaan rikos tehtiin erityisen nöyryyttävällä tavalla hyväksikäyttämällä tytön puolustuskyvyttömyyttä. Se tuomitsi pojan nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 vuodeksi ja 10 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi poika joutuu korvaamaan uhrille yhteensä 11 000 euroa kärsimyksestä sekä kivusta ja särystä.

Tyttö kertoi aluksi poliisille, että hyväksikäytössä olisi ollut mukana useita poikia. Nyt tuomittu poika ilmoittautui itse poliisille ja tunnusti teon. Hänen mukaansa tekoon ei osallistunut muita. Poika oli tuolloin 16-vuotias.

Juttu käsiteltiin Kauhajoella suljetuin ovin.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.