Mainos

Koulutaksinkuljettaja hyväksikäytti kehitysvammaista lasta

Kotkan käräjäoikeus on tuominnut entisen koulutaksinkuljettajan kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kertoo Kymen Sanomat.

Tuomio tuli useista teoista, jotka tapahtuivat uhrin ollessa 14–15-vuotias. Tuomittu itse oli tekojen aikaan 61–62-vuotias.

Tuomion pituuteen vaikutti myös se, että kehitysvammainen uhri oli henkiseltä iältään noin 8-vuotiaan tasolla.

Taksinkuljettaja oli tutustunut uhriin kuskattuaan tätä kouluun muutaman vuoden ajan koulutaksilla. Uhri siirtyi osittain liikkumaan bussilla, mutta mies jatkoi kyytien tarjoamista nähdessään uhrin bussipysäkillä.

Tuomittu tarjosi koulukyytejä uhrille myös työaikansa ulkopuolella.

Tuomiossa todettiin, että tuomittu oli ollut kyyditsemisten yhteydessä useasti sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.