Mainos

Poliisi: Kouvolan epäilty puukottaja uhkaillut ennenkin

Kouvolalaisen naisen puukotuksesta epäiltyä 20-vuotiasta kotkalaismiestä ei ole päästy kuulustelemaan hänen mielenterveysongelmiensa takia.

Noin 40-vuotias nainen puukotettiin eilen kuoliaaksi Kouvolan Kuusankoskella. Sekavasti käyttäytyneen miehen epäillään uhkailleen muitakin Pappilanpellon-asuinalueen asukkaita veitsellä.

– Hänellä on taustallaan uhkailu- ja pahoinpitelyhistoriaa. Rikosrekisteriotteen perusteella hän on saanut ainakin sakkoja muun muassa häiriökäyttäytymisestä, sanoo rikoskomisario Petri Korpisammal Kaakkois-Suomen poliisista.

Mies on nyt pidätetty ja poliisin mukaan häntä vaaditaan vangittavaksi lähipäivinä. Hän on myöntänyt alustavissa puhutteluissa puukottaneensa naisen. 

Kaakkois-Suomen poliisi on selvittänyt epäillyn liikkeitä ja uskoo saaneensa tapahtumat pääpiirteissään selville. 

– Alussa mies oli mennyt yhteen pihaan ja uhkaillut veitsellä siellä asuvaa naista. Nainen pääsi karkuun ja teki hätäilmoituksen. Kun partio pääsi paikalle, soitettiin toinen hätäilmoitus, jossa kerrottiin, että toista naista on puukotettu, Korpisammal kertaa.

Epäilty ei tuntenut uhriksi joutunutta naista lainkaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.