Mainos

Kouvolan omakotitalon paloa epäillään tahalliseksi – asukas pidätetty

Kaakkois-Suomen poliisi tutkii Kouvolassa toissa yönä syttyneen omakotitalon paloa törkeänä väkivallantekona. Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi.

Poliisi on pidättänyt tekoon liittyen talossa asuvan miehen. Tapahtumassa vakavasti loukkaantunut, talossa asunut nainen, on toimitettu sairaalahoitoon.

Poliisille on muodostunut kuva tapahtumien kulusta, mutta yksityiskohtia tai rikosnimikkeitä ei tutkinnallisista syistä voida julkistaa.

Talon muut asukkaat saivat palon sammutettua hätäkeskuksen antamien ohjeiden mukaisesti ja muilta henkilövahingoilta vältyttiin.

Kiinteistölle aiheutui vahinkoja.

Poliisi on jatkanut tutkintaa tapahtumapaikalla ja suorittanut useita kuulusteluja ja puhuttamisia viikonlopun aikana.

Asiasta tullaan tiedottamaan tarvittaessa lähipäivien aikana.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.