Mainos

Kriisitukena ollut hoitaja Auerista: "Täysin reagoimaton"

Anneli Auerin kriisitukena ollut erikoissairaanhoitaja kuvasi tänään oikeudessa Ulvilan henkirikoksen jälkeistä tilannetta sairaalassa erikoiseksi.

Sairaanhoitajan mukaan Auer ja hän eivät juurikaan puhuneet keskenään yön aikana. Ainoa asia, josta Auer oli huolissaan, olivat lapset. Auer kysyi, missä lapset ovat. Perheen neljä lasta olivat tuolloin sosiaaliviranomaisten hoivissa.

– Hän oli varmasti shokissa. Jokainen meistä reagoi eri tavalla asioihin, mutta miten sen voisi sanoa, hän oli täysin reagoimaton, hoitaja kuvaili Auerin olemusta ja käyttäytymistä.

– Kai sekin on jokin tunnereaktio, jos ei tunne mitään, hän lisäsi myöhemmin.

Syyttäjän todistajana kuultu nainen toimi joulukuussa 2006 henkisen avun päivystysringissä. Hänet hälytettiin yöllä töihin sen jälkeen, kun Auerin mies oli surmattu.

Sairaanhoitaja kertoi tilanteen olleen niin epätavallinen, että se on jäänyt hänen mieleensä. Sairaalan työntekijät olivat hänen mukaansa varsin järkyttyneitä tapauksesta.

Oikeudessa kuultiin myös muun muassa ulvilalaista perhetyöntekijää, joka oli vienyt Auerin käymään kotona pari viikkoa henkirikoksen jälkeen. Auerin tarkoituksena oli ollut hakea kotoa vaatteita.

Auer ryhtyi perhetyöntekijän mukaan ensitöikseen kuitenkin tyhjentämään perheen pakastinta.

– Pakastin tyhjennettiin muovikasseihin, nainen sanoi ja lisäsi, että kasseja oli pari-kolme.

Perhetyöntekijä ei enää muistanut, veikö Auer pussit lähtiessään roska-astiaan. Auer otti kotoa mukaansa muutaman vaatteen.

Tutkinnan aikana on pohdittu, onko Auer voinut viedä paikalta pois olennaisia todisteita.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.