Mainos

KRP epäilee rikoksia huonekaluliikkeiden konkursseissa

Keskusrikospoliisi epäilee velallisen rikoksia kahden huonekaluliikkeen konkursseissa.

MTV Uutisten tietojen mukaan KRP:n esitutkinnan kohteena ovat vuonna 2009 konkurssiin menneet Koti-Idea ja Päijät-Hämeen Laskenta Oy eli entinen Huonekaluliike Vepsäläinen. KRP aloitti asiasta esitutkinnan viime vuoden lopussa.

Tutkinnanjohtaja Vesa Isokuortti vahvistaa MTV Uutisille Koti-Ideaan ja entiseen Vepsäläiseen liittyvän rikostutkinnan.

– Kyllä, näiden liiketoimintaa se koskee. Siinä on useampi yhtiö, jotka ovat menneet konkurssiin. Niitä tutkitaan törkeänä velallisen epärehellisyytenä ja törkeänä kirjanpitorikoksena.

Koti-Idea toistamiseen poliisitutkinnassa

Helmikuussa 2009 konkurssiin menneen Koti-Idean rikosepäilyt olivat jo kertaalleen poliisitutkinnassa, mutta syyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen syksyllä 2011.

MTV Uutisten tietojen mukaan Valtakunnansyyttäjänvirasto on kuitenkin määrännyt asiassa lisätutkinnan eli juttua tutkitaan käytännössä uudelleen. Nyt se vain tapahtuu keskusrikospoliisissa.

Helsingin hovioikeus totesi viime kesänä antamassaan riitajutun ratkaisussa, että Koti-idean hallituksen jäsenet ryhtyivät vähän ennen yrityksen konkurssia liiketoimintakauppaan, jolla vanhat velat jäivät konkurssipesän hoidettaviksi.

Jo aiemmin tehdystä erityistilintarkastuksesta puolestaan ilmeni, että Päijät-Hämeen Laskenta Oy:n eli entisen Huonekaluliike Vepsäläisen velkaantuminen ennen konkurssia oli hulvatonta. Muun muassa näitä järjestelyjä keskusrikospoliisi tutkii.

– Sitä että näihin konkurssiin menneistä yhtiöistä on hävitetty omaisuutta”, sanoo tutkinnanjohtaja Vesa Isokuortti KRP:stä.

Isokuortin mukaan tutkinnassa olevat summat ovat suuruusluokaltaan miljoona euroa.

– Rikoksesta epäiltyinä on 5-6 henkilöä, Isokuortti kertoo.

MTV Uutisten tietojen mukaan yksi epäillyistä on Vepsäläisen pääomistajiin kuulunut ja Koti-idean nokkamiehenä ollut huonekalukonkari Mauri Ikola. MTV Uutiset ei tavoittanut Ikolaa kommentoimaan asiaa.

Keskusrikospoliisin esitutkinta on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.