Mainos

KRP: Kaupiteltu pankkitunnus oli aito

Palvelunestohyökkäyksiä tutkiva keskusrikospoliisi on aloittanut esitutkinnan OP-ryhmittymän asiakkaiden pankkitunnusten kaupittelusta. KRP:n tutkinnassa on selvinnyt, että ainakin yksi tunnus on osoittautunut aidoksi.

Tunnuksia kaupiteltiin palvelunestohyökkäysten aikana muun muassa Twitterissä.

MTV Uutisten tietojen mukaan pankkitunnuksen kauppaamiseen liittyvä rikosnimike on vaaran aiheuttaminen tietojen käsittelylle. Siitä voidaan tuomita vuosi vankeutta.

Tutkinnanjohtaja Timo Piiroinen KRP:stä on tutkinnallisista syistä edelleen vaitonainen rikoskokonaisuuden yksityiskohdista. Tutkinta on hänen mukaansa kuitenkin edistynyt.

– Toiveikas olen, että asiat selviävät, Piiroinen sanoo.

MTV Uutisten tietojen mukaan pankkeihin kohdistuneita hyökkäysmetodeja on ollut useita. Tähän mennessä ketään ei ole kuultu epäiltynä.

KRP ei paljasta, epäileekö se hyökkäyksistä yhtä vai useampia tekijöitä. Kaikki tutkintalinjat ovat yhä auki. Poliisi ei ole poissulkenut sitäkään vaihtoehtoa, että tekijät tai osa tekijöistä olisi ulkomailta.

F-Securen tietoturvajohtaja Mikko Hyppönen on arvioinut, että hyökkäysten takana olisi nuoria suomalaisia.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.