Mainos

Krp:n äänitutkijan väite: Jukka S. Lahti oli kuollut jo ennen hätäpuhelua

Keskusrikospoliisin ääniasiantuntija Tuija Niemen mukaan Jukka S. Lahti makasi kuolleena takkahuoneen lattialla hätäpuhelun alkaessa. Niemen mukaan Auer oli lavastanut äänimaailman hätäpuhelun taustalle.

Auer-jutussa käsiteltiin keskiviikkona hätäpuhelutallennetta, jota syyttäjä pitää tärkeimpänä todisteenaan.Niemi on tehnyt äänitutkimukset.

Niemi oli päätynyt lavastuspäätelmään hätäpuhelua tutkiessaan.Syyttäjä Jarmo Valkama ei halunnut ottaa tähän johtopäätökseen vielä kantaa.

Puolustuksen mielestä äänitutkijan ei pitäisi esittää johtopäätöksiä, vaan tutkia ääniä. Asianajaja Juha Manner piti tutkijaa asenteellisena.

Outoja ääniä ja puutteita

Niemen mukaan Auerin äänessä on voimakkuuseroja, kun hän on poissa puhelimessa ja puhuu taustalla.

Niemi luetteli oikeussalissa kummallisuuksia. Ulkopuolisen tappajan ääntä ei kuulu, lasin päällä kävelemisestä ei kuulu ääniä, Auer ei ole huolissaan lapsistaan, eikä uhri huuda tappajalle mitään.

- Sieltä puuttuu todellinen kamppailu. Uhrin äänet eivät ole sellaisia kuin pitäisi olla jos joku olisi hänen kimpussaan. Hän ei huuda tappajalle. Minun kokemukseni mukaan tappajanki pitäisi sanoa jotain.

Äänitutkija ihmetteli myös sitä, että lapset yhtä lukuun ottamatta ovat täysin hiljaa omissa huoneissaan.Niemen mukaan muissa hätäkeskuspuhelututkimuksissa lähes aina kuuluu lasten hätääntyneitä ääniä, jos sellaisia on talossa.

Auerin tietokoneen tiedostot

Niemi oli tutkinut Auerin tietokoneella olevia äänitiedostoja. Niitä oli satoja. Osassa äänen nopeutta oli muutettu. Lapsen ääni oli saatu kuulostamaan möreältä mieheltä. Myös kaikuja oli lisätty.

Auerilla oli kyky muokata ääniä, Niemi sanoi, vaikkei löytänytkään koneelta tai asunnosta löytyneiltä C-kaseteilta juuri sellaisia ääniä, joita puhelun taustalla kuuluu.

Äänilavastusväitteet ovat peräisin Auerin 7-vuotiaan lapsen uusista kertomuksista.

Olisiko perheen 7-vuotias poika voinut kuulla kertomiaan ääniä huoneeseensa suljettujen ovien taakse? syyttäjä kysyi..

Niemi kertoi, että asiaa tutkittiin keinopään avulla. Hän esitteli "ihmispäämikrofonia" oikeudessa.

Niemen mukaan hypyt ja kävely kuuluivat selvästi suljetun oven taakse. Sanelukoneiden painallukset tallentuivat vaihtelevasti.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.