Mainos

KRP: Nauhoitettu kuolinkamppailu selittäisi outoudet Ulvilan hätäpuhelussa

Keskusrikospoliisin äänitutkijan mukaan on mahdollista, että Ulvilan hätäpuhelun taustalla kuuluva Jukka S. Lahden kuolinkamppailu on soitettu nauhoitteelta. Nauhoitteen käyttö selittäisi tallenteelta kuuluvat oudot voimakkuuserot uhrin valituksissa, KRP:n äänitutkija arvioi.

KRP:n rikosteknisessä laboratoriossa hiljattain laaditun lausunnon mukaan hätäpuhelun taustalla kuuluvat uhrin äänet ovat välillä voimakkaita ja kuulostavat tulevan lähempää puhelinta kuin takkahuone, jossa uhri surmattiin. Välillä huudot taas ovat vaimeampia. Äänitutkija Tuija Niemi katsoo, että voimakkuuseroille voi olla vain kaksi mahdollista selitystä: joko se, että uhri on liikkunut myös takkahuoneen ulkopuolella puhelun aikana tai se, että taustalla soivat ennen puhelua nauhoitetut tallenteet, jotka on tehty eri etäisyyksiltä.

Lausunto on kirjattu tämän vuoden elokuussa, eli sen jälkeen kun lapset olivat kertoneet kuulusteluissa nauhoitteen käyttämisestä. Lausunto on syyttäjän uusi todiste, johon se vetoaa pyytäessään valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Puhelu analysoitu jo moneen kertaan

Hätäpuhelu on ollut yksi syyttäjän tärkeimmistä todisteista Anneli Aueria vastaan koko oikeudenkäynnin ajan. Myös puolustus on teettänyt siitä oman lausuntonsa, ja oikeudessa siitä kuultiin useita eri versioita.

Poliisi teki puhelusta rekonstruktion vuonna 2008. Rekonstruktiossa havaittiin, että takkahuoneessa tuotetut puhe ja huudot kuuluivat puhelun taustalla hiljaisempina kuin Jukka Lahden äänet alkuperäisellä nauhalla. Valitushuutojen voimakkuuksien vaihteluun ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota vielä tuolloin, eikä asiaa puitu sen tarkemmin käräjä- tai hovioikeudessa.

4 minuuttia 20 sekuntia

Anneli Auerin lapset ovat kertoneet elokuussa 2011, että Lahden tappamisesta tulleet äänet saatettiin tallentaa. Tätä väitettä tukeakseen syyttäjä pyysi KRP:n rikoslaboratoriota antamaan vielä kerran lausunnon jo aiemmin läpikotaisin tutkitusta hätäpuhelusta.

Hätäpuhelutallenne kestää 4 minuuttia 20 sekuntia. Puhelimessa on Anneli Auerin lisäksi myös perheen lapsista vanhin. Taustalla kuuluu Jukka Lahden kuolinkamppailu, joka hiljenee kovan tömähdyksen jälkeen. Aiemmin KRP on kiinnittänyt lausunnossaan huomiota siihen, ettei nauhalta kuulu ulkopuolisen surmaajan ääniä. Hovioikeuden mukaan lausunto ei kuitenkaan ollut poissulkeva.

KRP:n tuoreen analyysin mukaan on mahdollista, että myös hätäpuhelutallenteella kuuluvat juoksuaskeleet sekä ovien kolahdukset on saatettu tallentaa etukäteen.

Korkein oikeus arvioi parhaillaan, antaako se syyttäjälle vuonna 2006 Satakunnan Ulvilassa tapahtuneessa henkirikosjutussa valituslupaa.

Lue myös:

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.