Mainos

KRP tutkii Nokialla seitsemää epäselvää potilaskuolemaa

Nokialla tutkitaan vammaismurhista epäillyn sairaanhoitajan osuutta uusiin kuolemantapauksiin. Poliisin mukaan lääkevarkaudet ovat tapahtuneet epäillyn ollessa työvuorossa.

Keskusrikospoliisi tutkii potilaskuolemia kahden kehitysvammaisen murhasta epäillyn naisen aiemmalla työpaikalla. Epäilty sairaanhoitaja työskenteli Nokian terveyskeskuksen vuodeosastolla joulukuusta toukokuun lopulle asti.

- Tuona aikana on sattunut seitsemän epäselvää kuolemantapausta, joita selvitämme, kertoo Paavo Tuominen KRP:n Tampereen-yksiköstä.

Tutkintaa johtava rikoskomisario Tuominen tarkentaa, että 26-vuotiasta naista ei tässä vaiheessa epäillä syylliseksi Nokian terveyskeskuksen kuolemantapauksiin. Tuomisen mukaan kuolemia selvitetään kuitenkin alustavasti, jotta poliisi voi arvioida, onko aihetta aloittaa varsinainen rikostutkinta.

- Kaikista seitsemästä tapauksesta on kirjoitettu kuolintodistukset ja niihin ei liity mitään epäselvää, Tuominen sanoo.

KRP käy kuolintodistukset ja potilastiedot tarkasti läpi seuraavan parin kuukauden aikana. Myös Nokian terveyskeskuksen henkilökuntaa haastatellaan. Tuomisen mukaan kuolemantapaukset näyttävät normaaleilta.

Nokian kaupungin perusturvajohtaja Tarja Marjamäen mukaan terveyskeskuksen henkilökuntaa on kehotettu tuomaan esille asioita, jotka voivat auttaa poliisia asian tutkinnassa.

- Tällä hetkellä tiedossa ei ole mitään merkittävää asiaa. Kaikki on seulomatta kerrottu poliisille, Marjamäki kertoo.

Epäilty työskenteli Nokian terveyskeskuksen vuodeosastolla numero 2, jossa on 40 potilaspaikkaa lähinnä pitkäaikaissairaille. Useat ovat heikkokuntoisia vanhuksia, joten potilaita kuolee silloin tällöin normaalistikin.

Lääkevarkaus selviämässä

Nokian poliisi on aiemmin kuulustellut naista epäiltynä pienehkön lääke-erän anastamisesta työpaikaltaan sekä muutamien satojen eurojen varastamisesta eräältä iäkkäältä potilaalta. Tuolloin epäilty kuitenkin kiisti molemmat rikokset eikä muutakaan näyttöä löytynyt.

Nokian poliisi vahvisti tänään MTV:n uutisille, että lääkevarkaudet ovat tapahtuneet kyseisen henkilön ollessa työvuorossa.

MTV:n uutisten saamien tietojen mukaan anastettuja lääkkeitä voi luonnehtia huumaaviksi lääkkeiksi, jotka on tarkoitettu koviin kiputiloihin. Lääkevarkaudet loppuivat vammaismurhasta epäillyn irtisanottua itsensä Nokian terveyskeskuksesta toukokuussa 2007.

26-vuotias nainen vangittiin lauantaina epäiltynä kahden kehitysvammaisen myrkyttämisestä Ylöjärvellä toimivassa Ylisen kuntoutuskeskuksessa. Naista epäillään myös yhdestä murhan yrityksestä samassa laitoksessa.

Lisäksi poliisi epäilee naista myrkyn antamisesta lapselle Kurussa. Tapausta tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.

Oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa selvitellään parhaillaan, millaiseen myrkytykseen kaksi vainajaa kuolivat.

(MTV3/Johanna Sainio)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.