Mainos

KSML: Viina ja huumeet liittyvät liki puoleen poliisitehtävistä – "Ilman päihteitä olisimme työttömiä"

Alkoholi ja huumaavat aineet liittyvät liki joka toiseen poliisin tehtävään.

Poliisijohtajan mukaan vuosittain päihteet aiheuttavat poliisille ainakin sadan ellei jopa satojen miljoonien eurojen kustannukset.

Asia ilmenee Keskisuomalaisen tekemästä selvityksestä. Selvitys tehtiin virallisten rikostilastojen ja poliisijohtajien haastattelujen perusteella.

Päihteet liittyvät miltei puoleen poliisin vuosittaisesta noin miljoonasta tehtävästä.

Esimerkiksi henkirikoksista noin 80 prosenttia tehdään päihteiden vaikutuksen alaisena, ja pahoinpitelyistä noin 70 prosenttia, poliisihallituksen poliisijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo.

Ilman päihteitä poliisin tehtävät vähenisivät varmuudella todella paljon, poliisijohtaja arvioi. Sama näkemys jaetaan kentällä.

– Kärjistäen voisi sanoa, että jos päihteitä ei olisi, me olisimme työttömiä,  vanhempi rikoskonstaapeli Jussi Harjula Sisä-Suomen poliisista toteaa Keskisuomalaisessa.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.