Mainos

Kultasepänliike ryöstettiin Kotkassa – huomattava saalis varkaiden matkaan

Kotkassa murtauduttiin viimeyönä Prisma-kauppakeskuksen tiloissa sijaitsevaan kulta- ja kellosepänliikkeeseen ja sieltä varastettiin koruja ja muuta arvotavaraa, kertoo Kaakkois-Suomen poliisi. 

Hälytyksen murrosta sai alun perin vartiointiliike, joka tiedotti asiasta hätäkeskukseen. Kaakkois-Suomen poliisin rikoskomisario Teemu Liikkanen kertoo, että murto on tapahtunut noin kello 1.45 aamuyöstä. 

– Poliisi meni heti paikalle. Tarkistimme yöllä alueen, ettei siellä ole piilossa varkaita. Lisäksi teimme jo yöllä tarvittavan teknisen tutkinnan, Liikkanen kertoo. 

Paikalla oli myös poliisikoiria auttamassa tutkinnassa. Liikkasen mukaan poliisilla ei ole vielä tietoa varastetun tavaran tarkasta arvosta. 

– Selvää on, että huomattava omaisuus on viety. Tarkka summa selviää meille myöhemmin, koska tutkinta on niin alkuvaiheessa. 

Yrittäjä Janne Turunen kertoo Kymen Sanomille, että vain kulta- ja timanttikorut kelpasivat.  

-Näyttäisi siltä, että saaliin arvo on yli 200 000 euroa, Turunen sanoi lehdelle.  

Poliisi ei tällä hetkellä ota tarkemmin kantaa rikoksen tekotapaan. 

Poliisi tutkii tapahtunutta rikosnimikkeellä törkeä varkaus. Yrittäjä Turunen sanoi, että liikkeen rullaverkko oli rikottu.  

– Tutkimme törkeänä varkautena, koska varastettu summa on niin iso, Liikkanen sanoo. 

Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikista mahdollisista tapaukseen liittyvistä havainnoista Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen vihjepuhelinnumeroon 050-4479574 tai sähköpostiin: vihjeet.kaakkois-suomi(at)poliisi.fi.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.