Mainos

Kuopiolainen huumepoliisi: Aarnio-tutkijat kostivat MTV:n jutun

Aarnio-vyyhdissä kaikista rikosepäilyistä vapautettu Kuopion huumepoliisin tutkija ryöpyttää kovin sanoin keskusrikospoliisin häneen kohdistamaa esitutkintaa.

– Se on surkein pöytäkirja, minkä olen urallani nähnyt, rikosylikonstaapeli Esko Heiskanen sanoo MTV Uutisille. Heiskasen mukaan Aarnio-tutkijat kostivat hänen MTV:lle antamansa jutun.

Valtakunnansyyttäjänviraston päätöksen mukaan neljä Kuopion huumepoliisia ei saa syytteitä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Heidän epäiltiin peitelleen Aarnion rikoskumppaniksi epäillyn niin sanotun Malmin naisen huumejuttua. Kyse oli noin kilosta hasista. Huumepoliisit olivat rikoksista epäiltyinä viime vuoden syksystä asti tähän päivään.

Heiskasen ja kahden muun poliisin osalta asiassa ei nosteta mitään syytteitä. Ryhmän esimies sai yhden syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska syyttäjien mukaan yhdessä asiakirjassa on virheellinen tai puutteellinen kirjaus.

Heiskasen mukaan esitutkinnassa ei kaikilta osin noudatettu lakia.

– Esimerkiksi pöytäkirjan johdantoa ei tehty objektiivisesti. Siihen oli heitetty epäilyjä ja liitetty kuulusteluista pätkiä sieltä täältä vääristellen sanomisiani.

– Huonot pöytäkirjat johtuvat yleensä virkamiehen laiskuudesta. Tämä vei ykkössijan, koska se oli tarkoitushakuisesti, ilkeästi ja pahansuopaisesti tehty pöytäkirja, Heiskanen sanoo.

"Aarnio-tutkijat kostivat MTV:n jutun"

Heiskanen antoi maaliskuussa 2014 MTV Uutisille haastattelun, jossa hän valotti ensimmäistä kertaa tarkasti poliisin sisällä vellovia vakavan rikollisuuden tutkintaa haittaavia yhteistyöongelmia: epäluottamusta, vihaa ja suoranaista kiusaamista.

Heiskanen sanoi tuolloin, ettei kyse ole vain KRP:n ja Helsingin huumepoliisin tiettyjen ihmisten tulehtuneista väleistä vaan paljon laajemmasta ja vakavammasta ongelmasta.

– KRP:ssä on isoviha Jari Aarniota ja Helsingin huumepoliisia kohtaan. Pikkuviha KRP:ssä on niitä kohtaan, jotka ovat tehneet yhteistyötä Helsingin kanssa. Nämä ihmiset ja tutkintaryhmät KRP on luokitellut RHU-positiivisiksi, Heiskanen sanoi haastattelussa keväällä 2014.

RHU tarkoittaa Helsingin huumepoliisia.

Puoli vuotta jutun julkaisemisen jälkeen, syyskuussa 2014 Aarnio-vyyhdin tutkijat iskivät Kuopion poliisiasemalle, tekivät kotietsinnät ja pidättivät Heiskasen ja muut huumetutkijat törkeistä virkarikoksista epäiltyinä.

– Se oli kosto. Tutkinnassa tehtiin selväksi, että MTV:n Uutisissa esiintyminen vaikutti ainakin osittain tämän prosessin käynnistämiseen.

– Tämä on juuri sitä kiusaamista vakavimmassa muodossaan. Se joka kertoo ongelmasta, siitä itsestään tehdään ongelma. Seison entistä vahvemmin sanomani takana, Heiskanen sanoo nyt.

Maaliskuun 2014 jutussa vielä nimettömänä esiintynyt Heiskanen oli antanut luvan kertoa nimensä poliisiylijohdolle, jos häntä haluttaisiin kuulla yhteistyön ongelmista. Silloinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero otti yhteyttä ja Heiskanen kutsuttiin kuultavaksi Poliisihallitukseen.

– Lopputulos oli täysi fiasko. Minut sotkettiin kuulemisesta tehdyssä muistiossa jopa (Aarnio-vyyhdin) tynnyrijuttuun, Heiskanen sanoo.

"Usko puolueettomaan tutkintaan meni"

Heiskanen on kokenut huumetutkija ja hän on palannut töihinsä Kuopioon.

– Tämä tapaus vei uskon syyttäjävetoisen tutkinnan puolueettomuuteen. Peli ei ollut sääntöjen mukaista, Heiskanen toteaa.

Hän on tehnyt tutkintapyynnön Aarnio-kokonaisuuden tutkinnanjohtajien Jukka Haaviston ja Krista Soukolan epäillystä virkarikoksesta.

– Minun käsitykseni mukaan he ovat antaneet käräjäoikeudelle väärää tietoa minua koskevista asioista, Heiskanen sanoo.

Heiskasen mielestä KRP:n tutkintaryhmän toimia olisi syytä selvittää laajemminkin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.