Mainos

Kustantamo tyytyväisenä kirjariidan tuomiosta: "Erittäin merkittävää kirja-alalle"

Bazar-kustantamo pitää Helsingin käräjäoikeuden ratkaisua Sofi Oksasen kustannusriitatapauksessa merkittävänä.

– Oikeuden päätös oli hyvin odotettu, olemme erittäin tyytyväisiä. Kustannussopimus sitoo ihan yhtälailla molempia osapuolia. Kirja-alalla tehdään perinteisesti tällaisia herrasmiessopimuksia ja siihen ollaan luotettu molempien osapuolten välillä. Tämän päätöksen jälkeen sopimusrakenteita ei tarvitse lähteä suuresti muuttamaan, kertoo Bazar Kustannus Suomi Oy:n johtaja Markus Lähdesniemi MTV Uutisille.

Käräjäoikeus määräsi Sofi Oksasen velvoittamaan kustannusyhtiölle vahingonkorvauksena 35 000 euroa teoksesta, joka ei valmistunut. Lisäksi Oksanen velvoitetaan suorittamaan oikeudenkäyntikuluja 15 000 euroa. 

Oikeuden määräämä vahingonkorvaus jäi kuitenkin huomattavasti Bazar-kustantamon vaatimasta 800 000 eurosta. Bazar Suomi kertoo neuvottelevansa vielä kustantamon pääkonsernin kanssa, valittaako se tuomiosta.

– Tutkitaan nyt päätöstä ihan rauhassa ja katsotaan sitten mahdollisia jatkotoimenpiteitä, Lähdesniemi sanoo.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.