Mainos

Kuvat: Tampereen tyhjennetystä romanileiristä löytyi autokaupalla varastetuksi epäiltyä tavaraa

Poliisi tyhjensi ja tutki eilen Tampereen Sulkavuorella sijaitsevaa romanileirin, josta otettiin kiinni useita henkilöitä. Leiristä löydettiin suuri määrä varastetuksi epäiltyä omaisuutta.

Aamulehti kertoo, että poliisi onkin tavaramäärän vuoksi kirjannut rikosnimikkeeksi törkeän kätkemisrikoksen. Näyttö ei riitä todistamaan epäiltyjen varastaneen tavaroita, mutta poliisi selvittää asiaa myöhemmässä tutkinnassa. Lehden mukaan tavaraa löytyi useiden pakettiautojen lisäksi kätkettynä suuren roskakasan viereen maahan.

Osa tavaroista on tunnistettu varastetuiksi, ja ne liittyvät useiden kymmenientuhansien eurojen omaisuusrikoksiin.

Poliisi aikoo todennäköisesti järjestää myöhemmin katselmuksen, jossa voi tarkistaa, löytyykö tavaroiden seasta itselle kuuluvaa omaisuutta.

– Osa löytyneestä tavarasta on ihan arvotonta jätettäkin. Katsotaan, mikä tavarasta on siinä määrin arvokasta ja tunnistettavissa, että sille on järkevä järjestää katselmus, toteaa rikoskomisario Joni Länsipuro MTV Uutisille.

Leiri tyhjennettiin poliisin mukaan siksi, ettei pelastuslaitoksen harjoitusalueelle ei saa leiriytyä.

Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jari Kinnunen kertoo, että leirin purkaminen on yhä käynnissä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.