Mainos

Kyläreissu päättyi naisen kuolemaan Seinäjoella – kolme epäiltyä vangittu

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on vanginnut kaksi miestä ja yhden naisen, joita epäillään taposta ja tapon yrityksestä Seinäjoella. 

Poliisin mukaan henkirikos tapahtui toissapäivänä yksityisasunnossa Seinäjoen Huhtalassa. Poliisi ja ensihoitajat löysivät eteisen lattialta noin 60-vuotiaan naisen kuolleena. Poliisi epäilee naisen kuolleen puukoniskuihin.

Eteisestä löytyi myös noin kuusikymppinen mies, joka oli poliisin mukaan haavoittunut puukoniskuista. Molemmat uhrit olivat paikkakuntalaisia. 

Poliisin mukaan sekä uhrit että epäillyt olivat tulleet vieraiksi asuntoon ja asunnossa oli juotu alkoholia. Poliisi epäilee, että vieraiden välille syntyi riitaa, joka päättyi lopulta veritekoihin. 

Vangitut miehet ovat noin kolmekymppisiä. He ovat poliisin mukaan kotoisin Helsingin seudulta. Vangittu kolmekymppinen nainen on paikkakuntalainen. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.