Mainos

Kymen Sanomat: Valtuutettu käräjille kansanryhmää vastaan kiihottamisesta

Kotkalainen kaupunginvaltuutettu Freddy van Wonterghem saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kertoo Kymen Sanomat verkkosivuillaan. Valtakunnansyyttäjänvirasto on antanut syyttämisestä määräyksen.

Taustalla on van Wonterghemin teksti verkkolehti Uudessa Suomessa. Kymen Sanomien mukaan syyttämispäätöksen perusteena on, että syytetty on levittänyt yleisön joukkoon viestin, jossa panetellaan ja solvataan muslimeita.

Asia tulee esille Kymenlaakson käräjäoikeudessa.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.