Mainos

Kymmenet katselivat 14-vuotiaan tytön pahoinpitelyä

Poliisi tutkii poikkeuksellista koulukiusaamistapausta Helsingissä.

Ilta-Sanomien mukaan jopa 40 nuorta katseli viime perjantaina, kun Helsingissä Viikin kirkon ulkopuolella pahoinpideltiin Latokartanon 8. luokkaa käyvää 14-vuotiasta tyttöä.

Tyttö oli joutunut jo aiemmin koulukiusaamisen uhriksi. Perjantaina yksi tytön kiusaajista oli suostutellut uhrille tuntemattoman tytön hakkaamaan 14-vuotiaan. Paikalla olleet nuoret soittivat kavereitaan katsomaan hakkaamista. Yksi paikalla olleista nuorista soitti lopulta uhrin äidille. Äiti juoksi paikalle ja hälytti poliisit.

Asiasta on tehty rikos- ja lastensuojeluilmoitus. Myös koulu on puuttunut kiusaamiseen.

Sama tyttö pahoinpideltiin jo pari viikkoa sitten, kun koulukiusaajat olivat tunkeutuneet tytön kotiin. Tytön pahoinpitelyn lisäksi kiusaajat sotkivat asuntoa.

(MTV3)

Lue myös:

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.