Mainos

Kymmeniä päihtyneitä ja sadalle sakot – rallikansa piti poliisin kiireisenä

Jyväskylän seudulla käynnissä oleva Suomen MM-ralli on työllistänyt Keski-Suomen poliisia ja Liikkuvaa poliisia runsain mitoin.

Tänään poliisi on jo saanut kiinni useita rattijuoppoja ralliliikenteessä. Sen sijaan eilen tavoitettiin vain yksi rattijuoppo, vaikka poliisi ehti puhalluttaa kaikkiaan noin 600 autoilijaa.

– Kyllä tämän päivän aikana on tullut jo useampia käryjä, mutta ei tämä ole vielä lähtenyt aivan käsistä. Mutta useampia rattijuopumusepäilyjä on ollut tänään jo käsittelyssä, ja näihin ovat syyllistyneet lähinnä ulkomaalaiset. Syynä on varmasti tämä rallihumu, kun ollaan turisteina vieraassa maassa. Varmaan sama ilmiö riivaa suomalaisia ulkomailla, sanoo rikoskomisario Mikko Porvali Keski-Suomen poliisista.

Eilen poliisi joutui sakottamaan noin sataa autoilijaa, joista viisi menetti ajokorttinsa.

Suurimmat yksittäiset mitatut ylinopeudet perjantailta olivat 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella mitattu 146 kilometriä tunnissa ja 100 kilometrin nopeusrajoitusalueella mitattu 163 kilometriä tunnissa. Poliisin mukaan näitä nopeuksia ei käsitellä sakolla, vaan tuomioistuin määrää niistä aikanaan sakkojen lisäksi varsin pitkän ajokiellon.

Poliisi suositteleekin, että ralliyleisö jättää nopeusennätykset kilpailijoiden huoleksi.

Muutoin poliisi asioi autonkuljettajien kanssa lähinnä puuttuneisiin ajo-oikeuksiin tai tekemättä jääneisiin määräaikaiskatsastuksiin liittyen.

Eilisiltana poliisia työllistivät lähinnä päihtyneet, joita oli sekä Killerin erikoiskokeen alueella että myöhemmin kaupungin keskustassa. Poliisin tiloissa yönsä vietti noin 40 alkoholia nauttinutta rallituristia.

Liikenneruuhkia odotettavissa

Suomen MM-ralli jatkuu tänään Jämsän suunnalla. Keski-Suomen poliisi ennakoi, että Ouninpohjan erikoiskoe saavuttanee perinteiseen tapaansa suuren yleisökiinnostuksen, mikä lisää alueen liikennepainetta.

Liikenneruuhkia on odotettavissa päivän aikana Päijänteen länsipuolella valtateille numero 9 Tampereen suuntaan ja numero 24 Lahden suuntaan.

Poliisi jatkaa liikenteen valvontaa ja toivoo samalla tiedotteessaan rallikansalta malttia liikenteeseen.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.