Mainos

Kymmeniä seksiä ostaneita epäillään hyväksikäytöstä

Poliisi epäilee kymmeniä seksiä ostaneita rikoksesta. Tapaus liittyy viimekesäiseen ihmiskauppaepäilyyn, jonka tutkinta valmistui tänään.

Pääepäiltyinä jutussa on kaksi nuorta virolaismiestä, jotka vangittiin loppukesästä. Poliisi epäilee heidän tuottaneen Suomeen nuoren virolaisnaisen ja julkaisseen internetin seksipalveluja tarjoavalla sivustolla hänestä ilmoituksen. Sen perusteella asiakkaat ottivat naiseen yhteyttä.

Nainen ehti toimia prostituoituna Helsingissä kolmen viikon ajan heinä-elokuussa ennen kuin poliisi pääsi tapauksen jäljille omien tutkimustensa avulla. Virolaiskaksikkoa epäillään ihmiskaupasta naisen Suomeen tulemiseen liittyvien olosuhteiden ja hänen henkilökohtaisten olojensa takia. Ihmiskaupasta voidaan tuomita vähintään neljä kuukautta ja korkeintaan kuusi vuotta vankeutta.

Poliisi on kuulustellut tutkinnan aikana lähes 120:ta henkilöä, joiden epäillään ostaneen seksiä naiselta. Poliisin mukaan tämänhetkisen tilanteen perusteella yli 40:n osalta asia viedään syyttäjän ratkaistavaksi.

Päätöksiä syytteistä jo tällä viikolla

Jutun syyttäjäksi on nimetty kihlakunnansyyttäjä Antti Simola. Syytteennoston määräaika on tämän viikon torstaina. Simola lupaa tehdä päätökset pääepäiltyjen osalta määräajassa. Sen sijaan seksiä ostaneiden syyteharkinta venyy, koska kaikki esitutkintamateriaali ei ollut vielä tiistaina Simolalla.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.