Mainos

Murhasi lapsuudenystävänsä kadulle – elinkautinen tuomio

Helsingin käräjäoikeus langetti Laajasalon ampumisesta elinkautisen vankeustuomion Joonas Samuli Väärälälle. Oikeuskäsittely alkoi aamulla yhdeksältä ja tuomio langetettiin iltapäiväkolmelta.

Vuonna 1990 syntynyt Väärälä oli myöntänyt ampuneensa huhtikuussa vanhan ystävänsä, mutta kiistänyt murhan. Hänen puolustuksensa piti tekoa tappona.

Oikeus oli toista mieltä. Teon käänsi murhaksi suunnitelmallisuus. Väärälä oli reilua viikkoa ennen käynyt ampumassa ex-ystävänsä autoa ja hankkinut tekoaseen valmiiksi.

Hän ajoi Kontulasta Laajasaloon autollaan, odotti ystävää puolisen tuntia ja ampui heti kun näki hänet. Oikeus totesi, ettei uhrilla ollut mitään mahdollisuutta puolustautua.

Oikeuden mukaan Väärälä myös ymmärsi sen mitä teki.

Teon taustalla olivat Väärälän ja ystävän riidat. Heillä oli ollut myös huumekauppaan liittyviä velkoja.

Väärälän puolustus ilmoitti valittavansa tuomiosta hovioikeuteen. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.