Mainos

Lääkärin oma firma toiminut vuodesta 2008

Suomen Geriatriakeskus on perustettu kolme vuotta sitten ja osakeyhtiön kotipaikaksi on listattu Helsinki.

Yritys kertoo tuottavansa lääkäripalveluita muun muassa Helsingin, Lahden, Kouvolan ja Nummelan kaupungin sosiaalivirastoille ja terveysvirastoille. Lisäksi yrityksen listoilla kerrotaan työskentelevän 15 lääkäriä ja yritys etsi listoillaan edelleen uusia lääkäreitä "pitkäaikaisiin työsuhteisiin".

Geriatriakeskuksen toimitusjohtaja on Esa Laiho, josta Valvira teki tänään tutkintapyynnön poliisille. Laiho on kertonut opiskelleensa lääkäriksi pietarilaisessa Pavlov-instituutissa, mutta oppilaitoksen tietojen mukaan Laiho ei ole opiskellut heillä.

Suomen geriatriakeskus on listannut päätoimialakseen lääkäriasemat, yksityislääkärit ja vastaavat erikoislääkäripalvelut.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.