Mainos

Lampelan ja Kärpäsen kertomukset täysin erilaiset - Ilmestyskirjan soturi vastaan uhkaava puukkomies

Espoon poliisi tutkii viime viikonloppuna sattunutta välikohtausta, jossa asianajaja Heikki Lampelan epäillään pahoinpidelleen naisystäväänsä Hanna Kärpästä, uhanneen tätä veitsellä ja ajaneen venettä humalassa. Lampela kiistää hänen kohdistuneet rikosepäilyt.

Rikosasianajaja Lampela kertoo, että hänen ja Hanna Kärpäsen suhde oli päättynyt jo useaan kertaan. Lampela laskee, että eroja ja paluita on ollut ainakin seitsemän.

Viime viikonloppuna nainen tuli miehen luokse. Lampelan mukaan hän halusi mennä yksin mökilleen saareen Espoon edustalle. Nainen halusi mukaan ja Lampela suostui.

Hanna Kärpäsen kertomus on erilainen. - En tuppautunut mukaan, vaan käsikädessä halipusumeiningillä sinne mentiin.

Riita vai päällekarkaus?

Saaressa tapahtumat kärjistyivät alkuillasta. - Arvostelin hänen henkilöönsä liittyviä asioita, Lampela sanoo haluamatta täsmentää sanojaan tarkemmin.

- Nainen kilahti. Hän oli kuin villikissa tai ilmestyskirjan soturi.

Lampelan mukaan tilanne kesti vain sekunteja. Hän sanoo pitäneensä naista aloillaan ranteista. Nainen irtosi otteesta ja heitteli mökissä kippoja ja kuppeja. Lampela kertoo naisen lähteneen sen jälkeen ulos.

Kärpänen kertoo toisin.

- Ei ollut riitaa. Hän tuli päälleni, uhkasi viiltää kurkkuni auki ja tappaa minut, hän sanoo MTV Uutisille. - Kyse ei ollut mistään kiinnipidosta.

Kärpäsen mukaan poliisi kuvasi hänet. Kaulassa on Kärpäsen kertoman mukaan kuristusjälkiä. Jälkiä on muuallakin.

- Se tapahtui täysin ilman syytä, Kärpänen sanoo.

Lampelan mukaan veitsi on niin sanottua ”Lapin lisää”. - Mitään sellaista ei ole tapahtunut.

Kärpäsen mukaan Lampela oli juonut pullollisen Koskenkorvaa saaressa. - Nuuskan vieroitusoireet ja runsaasti alkoholia, Kärpänen epäilee teon syyksi. Naisen mukaan hän pelkäsi henkensä edestä.

Veneellä rantaan

Lampela kertoo siivonneensa mökkiä, kun Kärpänen oli poistunut paikalta. Hän uskoi naisen menneen saunaan.

Kärpäsen mukaan hän soitti hätäkeskukseen heti kun pääsi pakenemaan mökistä.

Lampela päätti poistua saaresta ja ajoi veneellään satamaan. - Tapani on poistua tällaista konflikteista.

- Olin ottanut sen verran, että saatoin ajaa venettä, mutten autoa, joten tilasin taksin.

Satamassa Lampela joi laukussaan olleesta kossupullosta muutaman ”hujun”. Soukan pubissa hän otti olutta. - Tarkoitus oli, että kaverini hakee naisen saaresta, kun tämä on rauhoittunut.

Poliisipartio haki Lampelan pubista. Rikosasianajaja päätyi Kilon poliisitalon putkaan. Puhallustulos oli Lampelan mukaan 1,1 promillea. - Se oli yli ruorijuopumuksen rajan, mutta selittyy rannan kossulla ja pubin oluilla.

Ammatillisia seuraamuksia?

Jos asianajaja Lampela tuomitaan rikoksista, niin tapauksella voi olla myös ammatillisia seuraamuksia.

- En tähän yksittäistapaukseen voi sanoa mitään, toteaa asianajajaliiton valvontalautakunnan puheenjohtaja Matti Kunnas. Hän kertoo tapauksista yleisemmin.

- Asianajajat ovat valvonnan alla 24/7. Ammatissa tehtyihin rötöksiin suhtaudutaan vakavammin kuin vapaa-ajalla tehtyihin, mutta kyse on aina siitä alentaako teko asianajajakunnan arvoa, Kunnas sanoo.

- Asianajajat ovat hölmöilleet vapaa-ajalla. On ollut rattijuopumuksia ja muita, joista on annettu seuraamuksia.

Seuraamukset ovat tavallisesti huomautus tai varoitus, mutta myös seuraamusmaksu ja erottaminen ovat mahdollisia.

- Tyypillisesti rattijuopumuksesta on seurannut huomautus. Erottamiseen ovat johtaneet tapaukset, joissa on esimerkiksi kavallettu asiakkaan rahoja, Kunnas sanoo.

Yö meni pimeässä putkassa. - Minua järkytti se, että minua epäillään sellaisesta mitä en ole tehnyt.

Kärpänen on puolestaan harmissaan siitä, että huippujuristi puhuu näin vakavan tapauksen jälkeen ”ummet ja lammet”.

Espoon poliisi selvittää nyt, mitä saaressa tapahtui.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.