Mainos

Länsisataman murhan syy jäi pimentoon - ehkä päähänpisto

Poliisi ei onnistunut selvittämään syytä viime kesäkuiseen Länsisataman ampumiseen. Poliisin arvion mukaan tapahtumat saattoivat karata ampujan kontrollista ja ampumispäätös syntyi nopeasti. Tapauksesta kerrotaan Helsingin rikospoliisin väkivaltatutkijoiden tuoreessa Murharyhmä-lehdessä.

Tapahtumat sattuivat 15. kesäkuuta Helsingin Länsisataman terminaalin edustalla. Ampumisessa kuoli kaksi ihmistä. Myös poliisi ampui tilanteessa.

Taustalla oli parisuhderiita. Itsensä ampunut virolaismies ja hänen uhrinsa, virolaisnainen olivat aiemmin seurustelleet muutaman vuoden. Ero aiemmin keväällä oli ollut kohtalaisen sopuista.

Murharyhmä-lehden mukaan mies oli kuitenkin omistushaluinen ja halusi tietää mitä nainen teki. Hän istui usein naisen työpaikan ja kodin ulkopuolella autossaan. Mies ei ottanut yhteyttä kehenkään vaan vietti vain aikaansa.

Matkalla Tallinnaan

Lauantaina 15. kesäkuuta nainen oli lähdössä laivalla Tallinnaan. Naisen poika toi hänet autolla satamaan. Paikalla oli kymmeniä muitakin matkustajia.

Juuri kun nainen nousi autosta ampuja ilmestyi paikalle ja pakotti tämän takaisin autoon apukuljettajan paikalle. Mies istui takapenkille. Poika oli edelleen kuljettajan paikalla.

Mies uhkaili etupenkillä olleita. Kuulusteluissa poika piti tilannetta absurdina. Miksi sekava mies oli autossa aseen kanssa? Poika epäili asetta leikkipyssyksi ja yritti useasti tarttua siihen, muttei onnistunut.

Hetken päästä mies nousi autosta ja yritti vetää naista ulos. Poika piti äidistään kiinni ja naista vedettiin edestakas. Poika nousi autosta ja alkoi töniä miestä. Syntyi käsirysy. Nainen pysyi autossa.

Mies työnsi pojan etäämmälle ja osoitti poikaa aseella. Hän veti liipaisimesta, mutta ase ei lauennut. Mies teki tämän uudestaan, mutta edelleenkään ase ei ampunut.

Mies viritti aseen kolmannen kerran ja ampui tällä kertaa ilmaan. Nyt ase laukesi.

Murha yllättäen

Laukauksen jälkeen mies oli rauhoittuvinaan ja lähti rauhallisesti kävelemään etäämmälle ikään kuin poistuen paikalta.

Poika kiinnitti huomionsa äitiin, mutta ennen kuin hän ehti sanaakaan vaihtaa, mies ilmestyi takaisin. Mies ampui puolen metrin päästä naista rintaan ja lähti pois.

Poika yritti auttaa äitiään. Mies palasi taas  uudestaan ja kysyi: "joko se kuoli?". Poika käski miestä painumaan helvettiin.

Mies käveli sadan metrin päässä olevalle autolleen, kun samaan aikaan hälytysajoneuvojen ääni alkoi kuulua etäisesti. Mies otti autosta tupakan ja sytytti sen jatkaen matkaa läheiselle bussipysäkille. Sivulliset pakenivat paikalta.

Poliisit saapuivat

Sivulliset osoittivat miehen poliiseille samalla kun naista yritettiin elvyttää auton luona. Poliisit pääsivät noin kolmenkymmenen metrin päähän miehestä ja käskyttivät häntä, mutta mies ei reagoinut.

Hän käveli hermostuneesti edestakaisin ja osoitti aseella sinne tänne. Poliisi päätti, ettei miestä voinut päästää vaihtamaan paikkaa.

Käskytys ei tuonut tulosta ja mies lähti kohti linja-autokatoksen takaosaa. Tässä tilanteessa poliisi ampui miestä jalkaan ja mies lyyhistyi katoksen taakse. Samassa kuului toinen laukaus.

Mies oli ampunut itseään päähän.

Parin viikon päästä poliisirikostutkinnassa todetaan, että miestä ampunut poliisi toimi oikein.

Motiivi?

Murharyhmä-lehti kertoo, että tutkinnassa ei kyetty saamaan selvyyttä siihen, miksi mies surmasi naisen. Yksi olettama on, ettei hänellä varsinaisesti ollut tätä tarkoitusta, mutta tilanne lähti satamassa hänen kontrollistaan ja surmaamispäätös syntyi tuolloin.

Poliisin käsityksen mukaan tätä tukee se, että mies olisi voinut surmata naisen koska vaan huomattavasti helpommissa olosuhteissa.

Koska tekijä oli kuollut, tutkinta päättyi ja juttu arkistoitiin murhana ja itsemurhana.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.