Mainos

Lapsensa polttaneelle isälle elinkautinen

Oulun käräjäoikeus on tuominnut tyrnäväläismiehen elinkautiseen vankeuteen kahden lapsensa murhasta sekä tuhotyöstä.

Kaksivuotias poika ja kuusivuotias tyttö kuolivat omakotitalon palossa Tyrnävällä Pohjois-Pohjanmaalla viime marraskuussa. Perheen äiti ei ollut tapahtuma-aikaan kotona.

Mies kiisti murhasyytteet oikeudessa. Hänen mukaansa tarkoituksena oli polttaa vain talo.

Oikeuden mukaan miehen tarkoitus on ollut tappaa lapsensa. Teon tahallisuudesta puhuu jo se seikka, ettei hän vienyt pois lapsia talosta ennen bensiinin sytyttämistä. Lapset olivat tuolloin nukkumassa omassa huoneessaan.

Tuomion mukaan mies on kaatanut bensiiniä lasten makuuhuoneeseen sekä asettanut kaksi nestekaasupulloa lasten makuuhuoneen seinustoille talon ulkopuolelle.

Oikeuden mukaan henkirikokset on tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Lapset ovat olleet täysin puolustuskyvyttömiä.

Miehelle tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan hän on syyntakeinen.

Käräjäoikeus määräsi miehen maksamaan äidille yhteensä 20 000 euroa kärsimyksistä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.