Mainos

Lapsikaappausta käsiteltiin hovissa

Lapsen kaappaukseen kärjistynyttä huoltajuusriitaa on käsitelty tänään Helsingin hovioikeudessa. Asiaa puitiin suullisessa käsittelyssä.

Espoon käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden marraskuussa äidin lapsikaappauksesta 60 päivän ehdolliseen vankeuteen ja espoolaisen sosiaalityöntekijän sakkoihin avunannosta lapsikaappaukseen ja virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Syyttäjän mukaan suomalaisäiti vei vuonna 2006 8-vuotiaan poikansa Ruotsiin, vaikka hänellä ei ollut toisen huoltajan, eli Pakistanista Suomeen muuttaneen isän lupaa. Sosiaalityöntekijä kehotti syyttäjän mukaan sähköpostiviestissään äitiään jäämään pojan kanssa Ruotsiin.

Lapsikaappauksen aikana vanhemmat kävivät Espoon käräjäoikeudessa huoltajuuskiistaa.

Sekä äiti että sosiaalityöntekijä valittivat hovioikeuteen käräjäoikeuden päätöksestä. He vaativat syytteiden kumoamista. Lapsen isä vaatii hovissa käräjäoikeuden antaman rangaistuksen ja korvausten koventamista.

Hovioikeus antaa päätöksen jutussa kuukauden sisällä.

Lue myös:

(21.10.2009)

(21.10.2009)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.