Mainos

Lasten ahdistelujuttu laajeni - kymmenkunta epäiltyä tapausta

Helsingin poliisin tutkima lasten ahdistelujuttu on laajentunut. Poliisi epäilee miehen ahdistelleen lapsia julkisissa kulkuneuvoissa pääkaupunkiseudulla noin kymmenessä tapauksessa.

Varhaisin epäily on viime kesältä. Poliisi sai uusia ilmoituksia pyydettyään helmikuussa yhteydenottoja mahdollisilta uhreilta. Tuolloin tutkinnassa oli kolme epäiltyä tapausta helmikuulta.

Kolmekymppisen miehen epäillään muun muassa hakeutuneen metrossa ja junassa matkustaneiden tyttöjen lähelle ja tyydyttäneen itseään heidän nähtensä.

Osaa tapauksista tutkitaan lasten seksuaalisena hyväksikäyttönä ja osaa sukupuolisiveellisyyden julkisena loukkaamisena. Osa uhreista on täyttänyt 16 vuotta.

Poliisin mukaan epäilty on kiistänyt ne tapaukset, joista häntä on ehditty kuulla.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.